Aika juoksee

Näköjään lähes vuosi on mennyt edellisestä blogitekstistä.

Samassa tilanteessa ollaan edelleen.

Huomaan, että välillä toivon ajan kuluvan nopeasti, jotta olisimme jo saavuttaneet sen ikärajan, joka on asetettu raskautumiselle.

Olen niin kyllästynyt toivomaan ja pettymään sekä siihen, että ajatus vauvatoiveesta vaikuttaa koko ajan ihan kaikkiin tulevaisuuden suunnitelmiini.

Tällä hetkellä mennään kierron päivässä 27 ja välillä kuukautiskiertoni on jopa 23 päivää. Olen ollut viimeiset neljä päivää vuoroin toiveikas, välillä taas halunnut varautua pettymykseen ja lopulta huomannut olevani ärtynyt. En voi sille mitään, että olen jo tarkistanut mikä olisi laskettu aika sekä milloin olisi raskausultra, jolloin voisi kertoa ilouutisista. Ja heti  perään palauttanut itseni maanpinnalle, tarkkaillut kehon tuntemuksia ja pelännyt vessassa käydessä punaista paperissa.

Joillekin se on niin helppoa

Tänään tuli vastaan viimeisillään raskaana oleva vauva-aikojen tuttu. En tiennyt raskaudesta, mutta tässä vaiheessa se ei jäänyt epäselväksi. Onnittelin tietysti ja olin lähinnä hämilläni ja yllättynyt. Pikku hiljaa mieleen alkoi hiipiä katkeruuden hippusia. Vauva-aikana oltiin paljon porukassa, missä meitä oli yhteensä neljä äitiä. Nyt nämä kaikki kolme muuta ovat raskaana ja synnyttävät vieläpä yhden kuukauden sisään toisen lapsensa. Väkisinkin tämä tilanne herättää ristiriitaisia ajatuksia. Itse olen siis todella ulkopuolinen. Haluaisin toisen lapsen mutta raskaudesta ei ole tietoakaan. Tämä olisi näköjään luonnollinen ikäero uudelle sisarukselle ja jotkut näköjään onnistuvat suunnitelmissaan, samaan aikaan kun itse mietin tuleeko meille sisarusta minkäänlaisella ikäerolla.

Siis ristiriitaisia, katkeria tunteita, jopa hieman vihaa. Samaan aikaan olen iloinen että olen asioiden käsittelyssä ja hyväksymisessä tässä pisteessä. Tunne oli ehkä 1/10 osa siitä mitä se oli vastaavissa tilanteissa ennen ensimmäistä raskautta. Silti vähän kiroilen mielessäni maailmalle.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin

Tuntuupa melkein jännittävältä tehdä paluu tänne blogiin, mahtaako täällä olla enää lukijoita?

Meidän ihana poika on nyt 2 vuotta ja kahdeksan kuukautta, elämä hänen kanssaan vauhdikasta ja ihanaa. Syy blogiin palaamiseen on tietysti ajatus toisesta lapsesta. En enää ihan muista miten ajatustyö sen suhteen eteni. Heti lapsen syntymän jälkeen ainakin keskusteltiin siitä, että kumpikaan ei enää halua lähteä hoitoihin. Ensimmäinen vuosi käytettiin ehkäisyä, koska raskaus olisi sektion vuoksi ollut riski. Sen jälkeen on menty ilman ajatuksella, että toinen lapsi saisi tulla.

Ehkä viime kesän aikoihin vasta uskalsin myöntää että lapsi ei vain saisi tulla vaan ihan todella haluaisin toisen lapsen, mieheni myös. Jännä miten sitä suojelee itseään pettymyksiltä.

Saa nähdä miten tässä käy, tuskin hoitoja ainakaan joten toiveeni ei ole kovin korkealla. Samoja katkeruuden tunteita kuin ekalla kierroksella on välillä, etenkin kun kuulee raskausuutisia. Luulen kuitenkin, että pystyn käsittelemään tätä paremmin nyt, kun kaikki tunteet on tuttuja ja on jo tuo valopilkku täällä arkea ilostuttamassa. Tulen varmaan kirjoittelemaan tänne ajatuksiani ja käsittelemään asiaa sitä kautta.

Uusi ihana arki

Viime postauksesta meni vielä viikko kunnes poikamme saapui viimein tähän maailmaan ❤ Hän syntyi siis reilu kaksi viikkoa sitten 17.8. Painoa oli 4085 grammaa ja pituutta 51 senttiä. Poika oli oikein hyvinvoiva vaikka synnytys olikin ollut raskas meille molemmille.

Synnytys käynnistettiin viikoilla 41+5 laittamalla balonki. Se aloittikin supistukset jotka kuitenkin loppuivat balongin tultua ulos. Samana iltana puhkaistiin vielä kalvot ja supistukset alkoivat säännöllisesti seuraavana yönä. Aamulla siirryttiin synnytyssaliin ja kohdunsuu oli auki 4 cm. Tuosta homma ei sitten enää edennytkään. Aloitettiin oksitosiini, mutta jostain syystä vauva reagoi siihen niin että sydänäänet heikkenivät. Oksitosiini jouduttiin siis vähän väliä lopettamaan eikä annosta päästy koskaan nostamaan. Sama homma jatkui synnytyssalissa kaiken kaikkiaan puoli vuorokautta kunnes päädyttiin kiireelliseen sektioon. Siinä vaiheessa se oli omasta mielestänikin ainoa vaihtoehto, vaikka olin toivonut alatiesynnytystä. Synnytyksestä oli aluksi tosi paha mieli, mutta sain onneksi käydä sitä läpi kätilön kanssa ja lisäksi sain kirjaukset luettavaksi. Helpottaa kun tiedän mitä on tapahtunut ja että olen itse tehnyt kaiken voitavani.

Uusi arki on ollut ihanaa, vauva on ollut tämän pari viikkoa hyvin tyytyväinen ja helppo (mutta niin kai kaikki vauvat aluksi ovat!). Itse olin aluksi melkoisten hormonimyrskyjen vallassa, asiaa ei varmasti helpottanut sektion jälkeiset kivut ja toimintakyvyttömyys ja harmitus niistä. Nyt alkaa selkeästi tasoittumaan ja ehkä sitä alkaa myös ymmärtämään mitä kaikkea on tapahtunut. Oli aika hurjaa miettiä ensimmäistä viikkoa taaksepäin kun siihen mahtui raskas synnytys, sairaalassaoloaika perhehuoneessa todellisessa kuplassa sekä kotona olemisen ensimmäiset päivät. Omassa päässä tapahtumat tuntui sijoittuvan vähintään kuukauden pätkälle.

Ai niin, sektion yhteydessä lääkäri totesi, että kohdusta ja molemmista munasarjoista oli löytynyt endometrioosia. Liekö siinä siis syy tähän lapsettomuustaipaleeseen...

Olemme onnellisia ja kiitollisia pikku tuhisijastamme 💕 Luulen, että tämä blogi on nyt tullut päätökseensä. Perustin sen ensisijaisesti lapsettomuuden käsittelyyn joten tuntuu että se on nyt tehnyt tehtävänsä. Haluan kiittää kaikkia jotka olette käyneet blogia lukemassa, vertaistuki on ollut korvaamatonta! Kiitos myös teille jonka ajatuksia olen saanut lukea omista blogeistanne. Ja vielä lopuksi, paljon voimia ja onnea matkaan teille jotka vielä odotatte omaa pientä kotiin ❤

"Odotan odotan odotan et tapahtuis jotain..."

Raskausviikkoja on tänään 40+6 ja synnytyksen alkamista odotellaan malttamattomina. Aika on kyllä todella suhteellista: koko tämän viiden ja puolen vuoden odotuksen rinnalla ei luulisi olevan mitään merkitystä viikoilla ja päivillä. Silti jokainen uusi päivä tuntuu aivan ylivoimaiselta odottaa. Olo on edelleenkin tilanteeseen nähden varmasti erittäinkin hyvä, jaksan tehdä asioita ja kesäsäät suosii. Silti en vain malttaisi odottaa että tapaan vihdoin tuon pienen tyypin 💕

Pian, pian... korkeintaan viikko ja hän on täällä!

Äitienpäivästä

Äitienpäivä. Vuosi sitten koin ensimmäistä kertaa raskaana tämän päivän. Halusin olla omissa oloissa koska en voinut lakata itkemästä. Enpä uskaltanut silloin varmuudella luottaa siihen, että tänään oltaisiin tässä tilanteessa. Raskauden viimeisen kolmanneksen alkupäivillä mennään ja olo on hyvä. Nautin tästä olotilasta ja isosta mahasta.

Välillä muistan pilkahduksia menneestä lapsettomuusajasta. Ihan hullua, että viiden vuoden ajanjakso elämästäni tuntuu tämän puolen vuoden jälkeen melkein kaukaiselta menneisyydeltä. Pari kertaa olen käynyt lukemassa vanhoja blogitekstejä ja silloin olen vielä entistä kiitollisempi nykytilanteesta. Olenkin miettinyt, että jos vauva-arki tuntuu joskus raskaalta, voin käydä lukemassa noita tekstejä ja saada vähän perspektiiviä.

Töitä olisi jäljellä vielä pari kuukautta ennen äitiyslomaa. Vauvalle on hankittu ja pääosin saatu jo kaikenlaista tavaraa. Nähdäkseni paljon ei enää puutukaan ja hyvä niin, sillä kesällä haluaisin ottaa mahdollisimman rennosti enkä metsästää puuttuvia tavaroita.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, tuleville äideille sekä niille, jotka haluaisivat olla jonkun äiti! Viimeisenä mainituille toivon erityisesti jaksamista ja voimaa toivon ylläpitämiseen ❤

Puolivälissä ollaan!

Huomenna tulee täyteen 20 raskausviikkoa. Uskomatonta, miten nopeasti aika on mennyt. Toisaalta en yhtään epäile etteikö ajan kulu hidastuisi loppua kohden mentäessä. Olen voinut edelleen hyvin ja vatsa on vihdoin pyöristynyt selkeäksi raskausmahaksi. Rakastan sitä ❤ Aluksi koin vatsan pyöristymisen suhteen kiusallisena tilanteet, joissa oli läsnä ihmisiä jotka eivät tienneet raskaudesta. Enää ei tarvitse miettiä, että pohtiikohan tuo nyt olenko raskaana vai en... Se alkaa olla aika selvää 😊

Edelleen olen niin suunnattoman kiitollinen, että olemme nyt tässä tilanteessa. Kiitollisuus on tietysti helpompaa, kun olen voinut täysillä nauttia raskaana olosta. Viihdyn tässä tilassa, vaikka toki se on tuonut mukanaan pieniä vaivoja. Se tekee minut kuitenkin onnelliseksi joka päivä.

Tänään käytiin rakenneultrassa ja oli mukavaa nähdä ja kuulla että kaikki on edelleen hyvin. Lisäksi selvisi, että meille on tulossa poika ❤ Meille oli alusta asti selvää, että sukupuoli ei ole mikään salaisuus mikäli se ultrassa selviää. Olen tyytyväinen että se selvisi, jotenkin vauva muuttui heti konkreettisemmaksi ja enemmän omaksi persoonakseen. Tästä on hyvä  jatkaa eteenpäin.