tiistai 29. marraskuuta 2016

Totta se on

Sain aamupäivällä puhelun hoitajalta. Totta se on, verikokeen tulos oli positiivinen ja raskaushormonin määräkin suurempi kuin mitä vielä tässä vaiheessa tarvitsisi olla. Alkio on siis kiinnittynyt hyvin.
Minä olen r a s k a a n a!

Tajusin, että nyt on aika lailla päivälleen viisi vuotta siitä, kun päätimme alkaa yrittämään. Käsittämättömän pitkä aika, käsittämätöntä että olemme nyt tässä.

Olo on onnellinen ja kevyt. Aion yrittää nauttia joka hetkestä. Ei ole mitään syytä miksi kaikki ei menisi loistavasti tästä eteenpäin, nyt kun on viimein päästy tähän pisteeseen.

maanantai 28. marraskuuta 2016

JAIKS

Vatsa on ollut kipeä viikonlopun ja olen odottanut milloin ne menkat sitten alkavat. Aamulla piti mennä verikokeeseen ja ajattelin, että teen testin ennen sitä jos menkat eivät ole alkaneet yön aikana. Sellaista ei ollut havaittavissa aamulla joten tein testin... ja siinä oli havaittavissa kaksi selkeää viivaa.

Tuijottelin sitä aikani ilman sen suurempaa tunnemyräkkää ajatellen, että homma ei sittenkään ole tuhoon tuomittu. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Labraan lähdin hyvillä mielin ja koko päivän on ollut sellainen lämmin fiilis päällimmäisenä. Huomenna soitetaan lääkäristä verikokeen tulos, katsotaan nyt sitten mitä se näyttää. (Toivoisin kyllä sellaista kellon edistystä tulevalle vuorokaudelle).

lauantai 26. marraskuuta 2016

Toivottomuutta ilmassa


Nyt on eletty kummallisia piinaviikkoja. Aluksi ei tuntunut yhtään miltään. Sittemmin on alkanut tuntua ettei mitään toivoa ole. En oikein ymmärrä itseäni. Mietin, että voiko sitä suojella itseään alitajuisesti? Viimeksi nimittäin tipuin aika korkealta kun IVF ei tuottanut tulosta.

Tuntuu, että olen jo monta päivää surrut valmiiksi negatiivista tulosta. Asian ajatteleminen itkettää. Torstaina oli viimeinen päivä, jolloin lugesteron oli käytössä, joten eiköhän menkat ala hetkenä minä hyvänsä jos ovat alkaakseen. Pelkään joka kerta vessassa käydessäni, että huomaan niiden alkaneen. Maanantaina pitäisi mennä verikokeeseen, jonka tuloksen saan tiistaina. Ymmärsin, että verikokeeseen tulisi mennä vaikka kuukautiset ehtisikin alkaa. Kuinka typerää sekin on.

Tyypilliseen tapaani olen tehnyt jo suunnitelmia seuraavalle vuodelle, jos en olekaan raskaana. Itsensä suojelua kai sekin on.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Alkioita siirretty 1, jäljellä 0

Blastokysti selvisi sulatuksesta ja siirrettiin tänään. En ole oikein vielä tajunnut että siellä se nyt on. Tämä pakastealkionsiirtoprosessikin on ollut niin epävarma, kun ensin piti jännittää että osuuko siirto arkipäiville ja sitten vielä että onnistuuko sulatus. Oon tosi iloinen että siirto onnistui nyt. Pakkaseenhan ei jäänyt enää yhtään mutta toivottavasti niitä ei olisi tarvinnutkaan. Jos tämä ei onnistu niin pitäisi aloittaa koko homma taas alusta. Ilmeisesti tässä olisi resurssien vuoksi kolmen kuukauden tauko. Mutta ei mietitä sitä vielä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Perhejuhlat

Nähtävästi tämän viidennen lapsettomuusvuoden aikana suuret perhejuhlat ovat alkaneet herättää sellaisia tunteita mitä ei aiemmin herännyt. Tänään olen tuntenut ärsyyntyneisyyttä ja surua lueskeltuani naisten some-postauksia siitä kuinka heidän lapsillaan on maailman paras isä. Isänpäivään liittyvät uutiset vain muistuttavat siitä aukosta, mikä elämässäni on. Parempi sulkea sosiaalinen media ja uutisvirta tältä päivältä.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella vol. 2

Vajaa vuosi sitten bloggasin ajatuksia samalla otsikolla. Tänä iltana tämä ajatus pyörii taas  mielessä.

Viikko sitten kävin lääkärissä ultrattavana ja aloitin ovulaatiotestauksen. Ei mitään. Tiistaina kävin uudelleen ultrattavana ja samalla jatkoin koko viikon ovulaatiotestejä, joista tuli tänään positiivinen tulos. Soitto lääkäriin ja aika pakastealkion siirtoon keskiviikkoiltapäivälle. Samana päivänä kuulen aamupäivällä, jos jotain muutoksia tulee.

Illalla tapasin ystävää ja kuulin, että hän joka on ollut nykyisen miehensä kanssa neljä kuukautta, on nyt raskaana. Niin mitä helvettiä tästä kaikesta pitäisi ajatella?! Hajosin täysin ja aloin itkemään ja sanoin että en vaan pysty nyt muuhun. Ihanasti hän kyllä ymmärsi mutta sekin on ihan päin helvettiä että hän, joka on raskaana ei saa onnnitteluja vaan lohduttaa mua.

Toivon, että kuten aikaisemminkin, niin huomenna asia näyttäytyy uudessa valossa. Mä vaan vihaan raskausuutisia!!!