sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Perhejuhlat

Nähtävästi tämän viidennen lapsettomuusvuoden aikana suuret perhejuhlat ovat alkaneet herättää sellaisia tunteita mitä ei aiemmin herännyt. Tänään olen tuntenut ärsyyntyneisyyttä ja surua lueskeltuani naisten some-postauksia siitä kuinka heidän lapsillaan on maailman paras isä. Isänpäivään liittyvät uutiset vain muistuttavat siitä aukosta, mikä elämässäni on. Parempi sulkea sosiaalinen media ja uutisvirta tältä päivältä.

1 kommentti:

  1. Viides lapsettomuusvuosi täälläkin! Perhejuhlat alkoivat ärsyttämään 1-2 vuotta sitten. Ensimmäisinä vuosina jaksoi kuitenkin olla melko toiveikas. Itselläni vähän tökki yksi somepostaus erityisesti tänä isänpäivänä. Ihan KAKSI erillistä viestiä piti laittaa yhteensä noin 10 kuvan kera. Menee vähän överiksi, onneksi nämä sai poistettua yhdellä napin painalluksella näköpiiristä. No, huomenna on taas tavallinen päivä <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!