Tänään tuli vastaan viimeisillään raskaana oleva vauva-aikojen tuttu. En tiennyt raskaudesta, mutta tässä vaiheessa se ei jäänyt epäselväksi. Onnittelin tietysti ja olin lähinnä hämilläni ja yllättynyt. Pikku hiljaa mieleen alkoi hiipiä katkeruuden hippusia. Vauva-aikana oltiin paljon porukassa, missä meitä oli yhteensä neljä äitiä. Nyt nämä kaikki kolme muuta ovat raskaana ja synnyttävät vieläpä yhden kuukauden sisään toisen lapsensa. Väkisinkin tämä tilanne herättää ristiriitaisia ajatuksia. Itse olen siis todella ulkopuolinen. Haluaisin toisen lapsen mutta raskaudesta ei ole tietoakaan. Tämä olisi näköjään luonnollinen ikäero uudelle sisarukselle ja jotkut näköjään onnistuvat suunnitelmissaan, samaan aikaan kun itse mietin tuleeko meille sisarusta minkäänlaisella ikäerolla.
Siis ristiriitaisia, katkeria tunteita, jopa hieman vihaa. Samaan aikaan olen iloinen että olen asioiden käsittelyssä ja hyväksymisessä tässä pisteessä. Tunne oli ehkä 1/10 osa siitä mitä se oli vastaavissa tilanteissa ennen ensimmäistä raskautta. Silti vähän kiroilen mielessäni maailmalle.
perjantai 1. toukokuuta 2020
sunnuntai 12. huhtikuuta 2020
Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin
Tuntuupa melkein jännittävältä tehdä paluu tänne blogiin, mahtaako täällä olla enää lukijoita?
Meidän ihana poika on nyt 2 vuotta ja kahdeksan kuukautta, elämä hänen kanssaan vauhdikasta ja ihanaa. Syy blogiin palaamiseen on tietysti ajatus toisesta lapsesta. En enää ihan muista miten ajatustyö sen suhteen eteni. Heti lapsen syntymän jälkeen ainakin keskusteltiin siitä, että kumpikaan ei enää halua lähteä hoitoihin. Ensimmäinen vuosi käytettiin ehkäisyä, koska raskaus olisi sektion vuoksi ollut riski. Sen jälkeen on menty ilman ajatuksella, että toinen lapsi saisi tulla.
Ehkä viime kesän aikoihin vasta uskalsin myöntää että lapsi ei vain saisi tulla vaan ihan todella haluaisin toisen lapsen, mieheni myös. Jännä miten sitä suojelee itseään pettymyksiltä.
Saa nähdä miten tässä käy, tuskin hoitoja ainakaan joten toiveeni ei ole kovin korkealla. Samoja katkeruuden tunteita kuin ekalla kierroksella on välillä, etenkin kun kuulee raskausuutisia. Luulen kuitenkin, että pystyn käsittelemään tätä paremmin nyt, kun kaikki tunteet on tuttuja ja on jo tuo valopilkku täällä arkea ilostuttamassa. Tulen varmaan kirjoittelemaan tänne ajatuksiani ja käsittelemään asiaa sitä kautta.
Meidän ihana poika on nyt 2 vuotta ja kahdeksan kuukautta, elämä hänen kanssaan vauhdikasta ja ihanaa. Syy blogiin palaamiseen on tietysti ajatus toisesta lapsesta. En enää ihan muista miten ajatustyö sen suhteen eteni. Heti lapsen syntymän jälkeen ainakin keskusteltiin siitä, että kumpikaan ei enää halua lähteä hoitoihin. Ensimmäinen vuosi käytettiin ehkäisyä, koska raskaus olisi sektion vuoksi ollut riski. Sen jälkeen on menty ilman ajatuksella, että toinen lapsi saisi tulla.
Ehkä viime kesän aikoihin vasta uskalsin myöntää että lapsi ei vain saisi tulla vaan ihan todella haluaisin toisen lapsen, mieheni myös. Jännä miten sitä suojelee itseään pettymyksiltä.
Saa nähdä miten tässä käy, tuskin hoitoja ainakaan joten toiveeni ei ole kovin korkealla. Samoja katkeruuden tunteita kuin ekalla kierroksella on välillä, etenkin kun kuulee raskausuutisia. Luulen kuitenkin, että pystyn käsittelemään tätä paremmin nyt, kun kaikki tunteet on tuttuja ja on jo tuo valopilkku täällä arkea ilostuttamassa. Tulen varmaan kirjoittelemaan tänne ajatuksiani ja käsittelemään asiaa sitä kautta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)