Tuntuupa melkein jännittävältä tehdä paluu tänne blogiin, mahtaako täällä olla enää lukijoita?
Meidän ihana poika on nyt 2 vuotta ja kahdeksan kuukautta, elämä hänen kanssaan vauhdikasta ja ihanaa. Syy blogiin palaamiseen on tietysti ajatus toisesta lapsesta. En enää ihan muista miten ajatustyö sen suhteen eteni. Heti lapsen syntymän jälkeen ainakin keskusteltiin siitä, että kumpikaan ei enää halua lähteä hoitoihin. Ensimmäinen vuosi käytettiin ehkäisyä, koska raskaus olisi sektion vuoksi ollut riski. Sen jälkeen on menty ilman ajatuksella, että toinen lapsi saisi tulla.
Ehkä viime kesän aikoihin vasta uskalsin myöntää että lapsi ei vain saisi tulla vaan ihan todella haluaisin toisen lapsen, mieheni myös. Jännä miten sitä suojelee itseään pettymyksiltä.
Saa nähdä miten tässä käy, tuskin hoitoja ainakaan joten toiveeni ei ole kovin korkealla. Samoja katkeruuden tunteita kuin ekalla kierroksella on välillä, etenkin kun kuulee raskausuutisia. Luulen kuitenkin, että pystyn käsittelemään tätä paremmin nyt, kun kaikki tunteet on tuttuja ja on jo tuo valopilkku täällä arkea ilostuttamassa. Tulen varmaan kirjoittelemaan tänne ajatuksiani ja käsittelemään asiaa sitä kautta.
