Puolivälissä ollaan!

Huomenna tulee täyteen 20 raskausviikkoa. Uskomatonta, miten nopeasti aika on mennyt. Toisaalta en yhtään epäile etteikö ajan kulu hidastuisi loppua kohden mentäessä. Olen voinut edelleen hyvin ja vatsa on vihdoin pyöristynyt selkeäksi raskausmahaksi. Rakastan sitä ❤ Aluksi koin vatsan pyöristymisen suhteen kiusallisena tilanteet, joissa oli läsnä ihmisiä jotka eivät tienneet raskaudesta. Enää ei tarvitse miettiä, että pohtiikohan tuo nyt olenko raskaana vai en... Se alkaa olla aika selvää 😊

Edelleen olen niin suunnattoman kiitollinen, että olemme nyt tässä tilanteessa. Kiitollisuus on tietysti helpompaa, kun olen voinut täysillä nauttia raskaana olosta. Viihdyn tässä tilassa, vaikka toki se on tuonut mukanaan pieniä vaivoja. Se tekee minut kuitenkin onnelliseksi joka päivä.

Tänään käytiin rakenneultrassa ja oli mukavaa nähdä ja kuulla että kaikki on edelleen hyvin. Lisäksi selvisi, että meille on tulossa poika ❤ Meille oli alusta asti selvää, että sukupuoli ei ole mikään salaisuus mikäli se ultrassa selviää. Olen tyytyväinen että se selvisi, jotenkin vauva muuttui heti konkreettisemmaksi ja enemmän omaksi persoonakseen. Tästä on hyvä  jatkaa eteenpäin.

Vihdoin koitti se kauan odotettu päivä

Kävin tänään ultrassa ja näin meidän pienen vauvan siellä pyörimässä kuin häkkyrä. Se oli ihmeellistä! Vähän silmät kostui mutta enimmäkseen hymyilytti tyypin liikehdintä. Kaikki vaikutti olevan hyvin ja olo on nyt todella helpottunut ja onnellinen.

Kyllähän tuo kokemus nostaa tämän raskauden ihan eri tasolle. Olen tosiaan ollut hieman huolissani, koska olo on niin normaali. Nyt kun olen nähnyt, että kyllä siellä kasvaa pieni ihminen, voin nauttia tästä lähes oireettomasta raskaudesta. Nyt mennään viikoilla 12+3 ja ajattelin, että nyt uskallan kertoa tästä kaikille ja tehdä enemmän suunnitelmia lapsen varalle.

❤

Kuulumisia

Ihanaa, kun olette kommenteissa kyselleet kuulumisia :)

Tämä blogi syntyi niin vahvasti lapsettomuuden surun ja lapsettomuushoitojen purkupaikaksi, etten ole nyt osannut kirjoittaa tänne oikein mitään.

Nyt mennään viikoilla 11+3 ja olo on hyvä. Oikeastaan vähän liiankin normaali ;) Joskus viikoilla 6-8 oli pientä pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta ja sittemmin myös väsymystä, mutta nyt ne ovat kaikki ohi. Heti tietysti alkaa miettiä, että voiko kaikki olla hyvin, kun olo on niin hyvä...

Aika on tuntunut kuluvan todella hitaasti, sillä olen odottanut niin hartaasti 12. viikkoa ja ultraääntä. Perjantaina tulee täyteen kolme kuukautta ja maanantaina on aika ultraääneen. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin. Haluaisin jo kertoa ilouutisen kaikille ja lyödä lukkoon kevään suunnitelmia esimerkiksi töiden suhteen. Ehkä sitten uskaltaa muutenkin olla jo luottavaisempi ❤

Tänne kuuluu hyvää

Viimeiset pari viikkoa on mennyt hämmästyttävän rauhallisissa tunnelmissa. Olen ihmetellyt, kuinka nopeasti voi tottua sellaiseen, mikä vielä hetki sitten tuntui täysin absurdilta. Raskausoireita on ollut ja hyvä niin, sillä niiden kadotessa päiväksi on heti mietityttänyt, että toivottavasti kaikki on hyvin.

Tänään oli viimeinen kontrollikäynti Naistenklinikalla, tästä siirrytään sitten tavallisten tallaajien joukkoon neuvolaan. Ruudulla näkyi sykkivän pienen pieni sydän ja alkio vastasi raskausviikkoa 7 niin kuin pitikin. Kaikki on siis hyvin.

Tämä on uskomatonta ja ihanaa. Olen niin onnellinen ja toiveikas, että tästä saadaan kypsyteltyä meille se kauan kaivattu vauva ❤

Totta se on

Sain aamupäivällä puhelun hoitajalta. Totta se on, verikokeen tulos oli positiivinen ja raskaushormonin määräkin suurempi kuin mitä vielä tässä vaiheessa tarvitsisi olla. Alkio on siis kiinnittynyt hyvin.
Minä olen r a s k a a n a!

Tajusin, että nyt on aika lailla päivälleen viisi vuotta siitä, kun päätimme alkaa yrittämään. Käsittämättömän pitkä aika, käsittämätöntä että olemme nyt tässä.

Olo on onnellinen ja kevyt. Aion yrittää nauttia joka hetkestä. Ei ole mitään syytä miksi kaikki ei menisi loistavasti tästä eteenpäin, nyt kun on viimein päästy tähän pisteeseen.

❤

JAIKS

Vatsa on ollut kipeä viikonlopun ja olen odottanut milloin ne menkat sitten alkavat. Aamulla piti mennä verikokeeseen ja ajattelin, että teen testin ennen sitä jos menkat eivät ole alkaneet yön aikana. Sellaista ei ollut havaittavissa aamulla joten tein testin... ja siinä oli havaittavissa kaksi selkeää viivaa.

Tuijottelin sitä aikani ilman sen suurempaa tunnemyräkkää ajatellen, että homma ei sittenkään ole tuhoon tuomittu. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Labraan lähdin hyvillä mielin ja koko päivän on ollut sellainen lämmin fiilis päällimmäisenä. Huomenna soitetaan lääkäristä verikokeen tulos, katsotaan nyt sitten mitä se näyttää. (Toivoisin kyllä sellaista kellon edistystä tulevalle vuorokaudelle).

Toivottomuutta ilmassa

Nyt on eletty kummallisia piinaviikkoja. Aluksi ei tuntunut yhtään miltään. Sittemmin on alkanut tuntua ettei mitään toivoa ole. En oikein ymmärrä itseäni. Mietin, että voiko sitä suojella itseään alitajuisesti? Viimeksi nimittäin tipuin aika korkealta kun IVF ei tuottanut tulosta.

Tuntuu, että olen jo monta päivää surrut valmiiksi negatiivista tulosta. Asian ajatteleminen itkettää. Torstaina oli viimeinen päivä, jolloin lugesteron oli käytössä, joten eiköhän menkat ala hetkenä minä hyvänsä jos ovat alkaakseen. Pelkään joka kerta vessassa käydessäni, että huomaan niiden alkaneen. Maanantaina pitäisi mennä verikokeeseen, jonka tuloksen saan tiistaina. Ymmärsin, että verikokeeseen tulisi mennä vaikka kuukautiset ehtisikin alkaa. Kuinka typerää sekin on.

Tyypilliseen tapaani olen tehnyt jo suunnitelmia seuraavalle vuodelle, jos en olekaan raskaana. Itsensä suojelua kai sekin on.