Kenelle kertoa?

Aika moni ihminen tietää meidän lapsettomuutemme vaiheista ja siitä, että kevyempiä hoitoja on tehty ja olemme siirtymässä hoidoissa eteenpäin. Olen miettinyt, kuinka laajasti kerron meneillään olevista hoidoista. Haluan kyllä puhua asiasta, enkä oikein osaa sitä salaillakaan jos mieli tekee puhua. Mietin, että jos kerron niin olenko sitten raportointivelvollinen kaikista vaiheista. No en tietenkään ole. Tuskin jaksan kaikkia pitää ajantasalla, eiköhän ihmiset voi sitten kysyä jos haluavat tietää. En tiedä mitä haittaa kertomisesta voisi olla. Kävi tässä miten tahansa, enköhän halua kuitenkin jossain vaiheessa purkaa sitä lähimmilleni. Kai sellainen ajatus vaan istuu aika syvällä, että raskautumisaikeista ei kerrota ja raskaudestakin vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, kun ollaan "turvallisilla vesillä".

Pistospäivä numero viisi

Tällä hetkellä mennään siis pistosvaiheessa. Pistän Gonal-f lääkettä 200 yksikköä päivittäin vielä ainakin vajaan viikon, ensi perjantaina on lääkäriaika jolloin päätetään punktion ajankohdasta. Tähän mennessä olen pystynyt yllättävän hyvin keskittymään yhteen vaiheeseen kerrallaan ja fiilis on hyvä. Toki ajatukset ja toiveet lähtevät myös helposti laukkaamaan ja kävin jo tutkimassa vanhempainrahan suuruutta. Heh.

Olen toiveikas, olo on jännittävän kutkuttava. Samalla hyvin ristiriitainen, sillä tuntuu täysin absurdilta, että voisin yhtäkkiä olla raskaana. Pidän sitä kuitenkin hyvin todennäköisenä. Oikeastaan ajattelen, että on kaksi vaihtoehtoa: raskaus onnistuu ensimmäisellä IVF-hoidolla tai sitten selviää, että emme voi saada lapsia.

Jännityksellä odotan, millaisia oloja pistohoito vielä aiheuttaa, sillä jo toissapäivänä tuntui menkkamaista kipua vatsassa. Tämä meni kyllä ohi eikä ole enää palannut.

Olenko vahva?

Olen hemmetin ylpeä itsestäni, kuinka olen käsitellyt tätä lapsettomuuttamme: olen osannut puhua asiasta mutta en ole myöskään laittanut muuta elämää pauselle vaan elänyt sitä eteenpäin. Moni ihminen ajattelee minun olevan vahva ja ehkä sitä olenkin.

Kuitenkin mietin, että mitä jos tässä vielä tulee takapakkeja? Jos IVF ei onnistukaan tai jos selviää jotain mikä tuhoaa kaikki vauvahaaveet? Olisinko sittenkin vielä vahva vai olenko käyttänyt kaikki itseni tsempaamisen taidot tässä melkein viiden vuoden lapsihaaveiden  aikana?

Odotustila 3

Naistenklinikan odotustila kolmessa on jännä tunnelma. Kaikki tietää mitä varten siellä ollaan ja itse ainakin mietin, että ai tuokin on samassa tilanteessa. Silti kukaan ei sano mitään, ei juuri edes katso toisiinsa. Muutenkin on usein hiiren hiljaista, kuin odottaisimme tuomiolle menoa.

Tänään käytiin allekirjoittamassa hoitosuostumukset IVF-hoitoja varten. Ensi viikolla aloitan synarelakuurin ja punktiota on kaavailtu syyskuun puolivälin jälkeiselle viikolle. Ei tätä oikein vielä ymmärrä, ehkä ihan hyvä niin. Palanen kerrallaan, positiivista mielialaa ylläpitäen. Toivon, että lokakuussa voisin kertoa olevani raskaana, vaikka ajatus siitä tuntuu täysin absurdilta.

Pömppömaha

Sellainen tuossa vyötärön seudulla tuntuu vain kasvavan. Ja koska sillä ei ole mitään tekemistä jälkikasvun kanssa, pelkään tässä kuussa olevia sukulaisen häitä. Onhan tuota jenkkakahvaosastoa myös, mutta halutessaan voisi helposti ajatella minun olevan raskaana.

Sovitin tässä eräänä iltana kaapissa olevia mekkoja päälleni, mutta kaikissa tuntuu olevan sama efekti. Pitänee pitää alkoholijuoma koko ajan kädessäni ja ehkä varmuuden vuoksi riipaistava känni niin ei jää tilaa kyselyille.

Maailman paras äiti

Meillä töissä on kahvihuoneessa muki, jossa lukee "maailman paras äiti". En pysty juomaan siitä. Varmaan jos se olisi ainoa puhdas muki jäljellä, tiskaisin mieluummin uuden.

Nämä on näitä jokapäiväisiä pieniä muistutuksia siitä, että omasta elämästä puuttuu jotain mitä siihen kaipaisi kipeästi.

Taukokuulumisia

Tämä on niin totta. Lapsettomuuden kanssa joutuu olemaan vahva, mutta silti suurella osalla ei ole mitään hajua tästä vahvuudesta.

Lapsettomuuskuvioiden kanssa olen ollut ihanasti "tauolla". Toki mietin asiaa varmasti päivittäin, mutta ehkä ajatukset eivät ole niin tuskaisia ja siitä tulee tauon tunne. Tällä viikolla käytiin IVF-suunnittelukäynnillä. Elokuussa aloitellaan ja syyskuussa varmaan olisi toimenpiteiden aika. Ihanaa kun tämä asia etenee.

Huvittavaa, kun lääkäri huikkasi vielä käynnin lopuksi, että "loppuviikosta kannattaa lempeäharrastaa, jos näitä hoitoja ei vaikka tarvitakaan". Just joo, en oikein jaksa uskoa että raskaus alkaisi yhtäkkiä 4,5 vuoden jälkeen hoitojen kynnyksellä.