Mystinen äitiys

Tykkään kuunnella radiodokumentteja ja tässä viime päivinä olen kuunnellut Tuija Pehkosen keskusteluohjelmaa, jossa hän keskustelee tunnin verran vieraansa kanssa. Kuuntelin lähes peräkkäin ohjelmat, joissa oli vieraana Marja Hintikka ja Martina Aitolehti. Molempien kanssa keskustelu sivusi äitiyttä ja sitä miten se on muuttanut heitä ihmisenä. Hintikan näkemys on, että itse äitiys ei tee naisesta jumalolentoa ja hänhän pyrkii omalla ohjelmallaankin Marja Hintikka Livellä murtamaan äitimyyttiä. Sen sijaa lähes raivon partaalle minut sai Aitolehden kommentit, joiden mukaan "arvomaailma muuttui täysin", nykyään hän "osaa pyytää anteeksi" ja "nauttia tästä hetkestä".

En väitä, etteikö lapsen saaminen muuttaisi ihmistä. Totta kai koko elämänjärjestys muuttuu, kun yhtäkkiä tärkein asia elämässä onkin toisesta huolehtiminen. Tuollainen "äitiys muutti minut" -keskustelu aiheuttaa vaan helposti sellaisen asetelman, että paremmassa joukossa ovat äidit ja vähän huonommassa joukossa lapsettomat, joiden ei ole tarvinnut muuttaa arvojaan. Olisikin mielenkiintoista nähdä, miten äidiksi tuleminen vaikuttaisi minuun, sillä mielestäni arvomaailmani on jo nyt kohdillaan ja osaan nauttia tästä hetkestä sekä pyytää anteeksi.

Toivon rippeitä

Soittivat tänään lääkäristä. Verikoekin oli negatiivinen, mikä nyt ei yllättänyt. Positiivista on se, että yksi alkio oli saatu pakkaseen. Ja tänään alkoi menkat eli vajaan kuukauden päästä voin ilmoittautua seuraavaan siirtoon. Alkionsiirto tehdään lääkkeettömästi eli sitten vaan toivotaan, että tähdet ovat kohdillaan ja ovulaatio sattuu arkipäivälle ja alkio selviää sulatuksesta. Toivoa on.

Vittu mitä paskaa

Pahoittelut rujosta lauseesta otsikossa, mutta se on tällä hetkellä päällimmäinen tuntemukseni. Tein aamulla niin selvästi negatiivisen raskaustestin, että ei paljon jättänyt arvailujen varaan. Ihan älytöntä, mutta testin tehtyäni lähdin labraan, koska se nyt kuuluu tähän prosessiin. Voivat sitten huomenna soittaa, että tulos oli negatiivinen.

Olin koko päivän liikkeellä, pienikin ajatus tämän asian suuntaan nosti kyyneleet silmiin, joten yritin keskittyä muuhun. Illaksi piti lähteä vielä harrastuksen pariin, mutta en vaan kyennyt enää kokoamaan itseäni. En tiedä uskoinko enää lähipäivinä, että voisin oikeasti olla raskaana, mutta kyllähän tämä nyt romuttaa koko puolentoista kuukauden toivomisen. Huomenna kuulen, onko kaikki se raha ja vaiva mennyt täysin hukkaan vai olisiko joku lopuista alkioista saatu pakkaseen.

Raskaustesti hankittu

Tänään ostin raskaustestin maanantai-aamua varten. Oikeastaan ostin kaksi siltä varalta, että olisi jotain hämminkiä. Maanantaina käyn myös verikokeessa, mutta saan tuloksen vasta tiistaina. Samalla kuulen, miten loppujen kolmen alkion on käynyt.

Keskiviikkoon asti olin hyvin rauhallinen. Sitten rintojen kipeily lakkasi ja olin varma, että ei tässä mitään raskaana olla. Ajatus asiasta itketti vähän vielä eilenkin. Nyt olen aika rauhallinen mutta en vaan jaksa enää uskoa että maanantainen testi voisi olla positiivinen. Kai tämä pessimismi on myös keino suojata itseään, jotta ei tippuisi liian korkealta.

Let's not get too excited

Mielestäni olen pystynyt olemaan melko rauhallinen nämä pari päivää alkionsiirron jälkeen.Ainakaan en ole kuumeisesti miettinyt lopputulosta ja siihen reagointia. Silti tiedän mahdollisen lasketun ajan, sen milloin asiasta voisi turvallisin mielin kertoa kaikelle kansalle ja googletinpa juuri lentämisen rajoituksista raskaana ollessa, sillä olemme suunnitelleet ulkomaanreissua joululomalle. Hah, itseään on niin helppo huijata.

Lupasin ja vannoin itselleni, että en tarkkaile kehoni tuntemuksia, koska ne eivät välttämättä kerro kaikkea. Nyt kuitenkin huomaan hämmästeleväni rintojen arkuutta ja turvotusta. Tosin näitä tuntemuksia oli jo ennen siirtoa, eli saattaa johtua ihan vaan 1,5 kuukautta kestäneestä hormonien pumppaamisesta. Mietin kuitenkin, että mitä jos kipuilu jatkuu, niin mitä se tarkoittaa ja jos se loppuukin, niin entäs se? Että ihan ei nappiin mennyt sekään lupaus. Pitää kuitenkin yrittää, hulluksihan sitä muuten itsensä tekee.

Alkionsiirto

Ilman huolen häivää ja toiveikkaana menin tänään alkionsiirtoon. Ja saatiinhan sitä siirrettyä yksi viisisoluinen alkio! En vaan moneen tuntiin sen jälkeen pystynyt miettimään muuta kuin loppujen munasolujen kohtaloa. Yhdeksästä munasolusta oli hedelmöittynyt yhteensä neljä, ja nämä loput kolme kuusisoluisiksi. Ilmeisesti ovat sen verran heikkoja, että niitä ei voida sellaisenaan pakastaa vaan niitä nyt jatkoviljellään ja pakastetaan myöhemmin mikäli kehittyvät.

Olin niin luottavaisin mielin, että kyllähän nyt yhdeksästä saadaan pakkaseenkin. Siksi hajosin täysin siirron jälkeen, tulos oli isku vasten kasvoja. Nyt taas kutakuinkin kasassa. Yritän olla nyt miettimättä tulevaa, annan kaiken rakkauteni sille alkiolle sisälläni, teen mukavia asioita tulevat viikot ja toivon ❤❤❤

Punktiofiiliksiä

Se on ohi nyt ja fiilis on hyvä. Aluksi kyllä ajattelin odotellessani sägyllä sairaalavaatteet päällä, että en kerta kaikkiaan pysty enää uudelleen tähän. Olin kyllä siinäkin vaiheesssa hyvin rentona, hoitajakin kommentoi alhaista pulssiani. Varmaan kuitenkin jännitin punktiota. Kaikki meni hyvin eikä toimenpide ollut ollenkaan niin kivulias kuin olin kuvitellut.

Tilanne vaan oli niin absurdi: me ja 6 muuta pariskuntaa samassa tilassa, pelkät verhot välillämme ja kukin vuorollaan sängyllä kärrättävänä.

Tuloksena oli 9 munasolua. Keskiviikkona kuullaan miten niille kävi ja toivottavasti siirretään yksi alkio. Nyt on kuitenkin rauhallinen olo, en voi kuin odottaa ja toivoa ❤