torstai 21. tammikuuta 2016

Erilaisia tuntemuksia

Eilen olin pahantuulinen. Miehenikin huomasi sen ja kysyi syytä, en osannut vastata. Tajusin, että kuukautisten alkamiseen on viikko aikaa. Enteileekö pahantuulisuuteni niiden alkamista, enkö olekaan raskaana? Tätä miettiessäni olin entistä pahemmalla tuulella.

Tänään on ollut maha oudon kipeä. Tarkoittaisiko se, että olen raskaana? Miksi ihmeessä se sitä tarkoittaisi, onpa hölmö ajatus. Ehkä oli vain päässyt tulemaan liian kova nälkä.

Rinnat eivät ole kipeät. Yleensä tässä vaiheessa kiertoa ne jo ovat. Olisiko se merkki raskaudesta? Tämäkin on hassu juttu: Ennen kuin aloimme yrittää lasta, en ollut koskaan huomannut rintojen aristamista. No, ehkä en ollut vain kiinnittänyt siihen huomioita, mutta tuntui siltä kuin se olisi vain yhtäkkiä ilmestynyt jostain.

Niin, kun voisikin ottaa kropastaan lomaa näinä viikkoina. Mutta ei. Sille ei vaan voi mitään, että mielikuvitus alkaa laukata ja erilaisista tuntemuksista tulee merkittäviä.

Ja kyllä, olen käyttänyt raskauslaskuria ja vatsassani olevan mahdollisen alkion laskettu aika olisi 7.10.

4 kommenttia:

  1. Samassa jamassa ollaan :D Minäkin totesin eiliset kiukunpuuskat raskausoireiksi, mutta niinköhän vaan oikeasti ovat. Mun kuvitteellinen laskettuaikani ois 2.10 :D Tosiaan menkat alkaa tod. näk la tai su, että parempia plussatuulia sinnekkin päin ^^

    VastaaPoista
  2. Sama juttu omallakin kohdalla, ettei ennen raskaustoiveita edes tiedostanut omasta hormonitoiminnasta muuta kuin juuri ne kuukautiset ja niiden aikaiset kivut. Muut kolotukset, aristykset ja kiukutukset menivät ihan ohi. Nyt toivoisi, että pystyisi olla kyttäämättä niitä! Ai muutkin laskee raskauslaskurilla laskettua aikaa aina kun toiveet nousee, luulin olevani ainut kahjo :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille kanssasisaret, kommenttinne lämmittävät ❤

    VastaaPoista
  4. Joo, kyllä sitä tulee tarkkailtua kaikkia mahdollisia tuntemuksia sillä ajatuksella, että ehkä tämä voisi olla raskausoire. :D
    Ja sitten taas huomaa kuukautisten alkaneen :/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!