lauantai 2. tammikuuta 2016

Onnellisuusprojekti

En muista mistä bongasin Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti -kirjan, mutta totesin, että siinäpä minulle luettavaa joululomaksi. Kirjailija huomasi eräänä aamuna bussissa istuessaan, että puitteet hänen elämässään olivat niin hyvät, että oikeastaan hänen pitäisi olla onnellisempi kuin on. Niinpä hän alkoi tutkia mitä onnellisuudesta on kirjoitettu ja mitä se tarkoittaa hänen kohdallaan. Tämän seurauksena hän laati jokaiselle kuukaudelle oman teeman ja listasi konkreettisia asioita, jotka tuottavat onnellisuutta.

Kiinnostavaa luettavaa ja innostuin asiasta itsekin! Joka vuosi olen laatimassa jos jonkinlaisia uudenvuoden lupauksia, mahtaisiko koko vuoden pituinen projekti pitää minut sitoutuneena pidempään? Otan mallia Gretchenin tavoitteista ja lisään omia tarepeen mukaan. Tammikuun tavoitteet ovat melko yhteneväisiä hänen tavoitteidensa kanssa:

LIIKU ENEMMÄN
käyn tutustumassa uuteen kuntokeskukseen ja mietin innostuisinko siellä käymisestä
liikun kolme kertaa viikossa, osa voi olla reippaita kävelylenkkejä

NUKU VÄHINTÄÄN 8 TUNTIA YÖSSÄ
mietin etukäteen mihin aikaan aamulla pitää herätä, moneltako pitää mennä nukkumaan ja alan valmistella nukkumaanmenoa hyvissä ajoin tekemällä iltapesut ym.

HOIDA MIELTÄ KALVAVA ASIA POIS
mielessä on ollut pitkän aikaa teettää kasa valikuvia ja laittaa ne albumeihin

JÄRJESTELE KOTIA
kodissamme on vieläkin liuta hoitamattomia asioita. Ensinnäkin yksi huone kaipaa järjestelyä ja se saa luvan olla siistinä kuun loppuun mennessä.

 OLE AKTIIVISEMPI
mielenkiintoinen pointti kirjassa oli, että ei pelkästään tunteet ohjaa käyttäytymistä vaan myös käyttäytyminen ohjaa tunteita. Voi siis joissain tilanteissa yrittää käyttäytyä niin, kuin haluaisi tuntea. Kiinnitän huomiota tähän.


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! ❤



p.s. maanantaina soitan lääkäriin, katsotaan onnistuuko OI heti vuoden alkuun!

3 kommenttia:

  1. Hyviä ohjeita uudelle vuodelle! Itsekin olen alkanut kirjoittaa blogia vasta reilu kuukausi sitten ja kun juuri ekaa kertaa katselin sinun blogiasi, huomasin, että aika samankaltaisia juttuja ollaan pohdittu :) Tsemppiä uuteen vuoteen, toivottavasti tavoitteet toteutuvat! Niin ja toivon mukaan OI myös onnistuu pian!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Täytyypä käydä vilkaisemassa blogiasi :)

    VastaaPoista
  3. Meillä näyttää myös olevan yhteisiä ajatuksia. Itse olen myös lukenut kyseisen teoksen ja happiness trap tulee olemaan seuraavana lukulistalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!