Mystinen äitiys

Tykkään kuunnella radiodokumentteja ja tässä viime päivinä olen kuunnellut Tuija Pehkosen keskusteluohjelmaa, jossa hän keskustelee tunnin verran vieraansa kanssa. Kuuntelin lähes peräkkäin ohjelmat, joissa oli vieraana Marja Hintikka ja Martina Aitolehti. Molempien kanssa keskustelu sivusi äitiyttä ja sitä miten se on muuttanut heitä ihmisenä. Hintikan näkemys on, että itse äitiys ei tee naisesta jumalolentoa ja hänhän pyrkii omalla ohjelmallaankin Marja Hintikka Livellä murtamaan äitimyyttiä. Sen sijaa lähes raivon partaalle minut sai Aitolehden kommentit, joiden mukaan "arvomaailma muuttui täysin", nykyään hän "osaa pyytää anteeksi" ja "nauttia tästä hetkestä".

En väitä, etteikö lapsen saaminen muuttaisi ihmistä. Totta kai koko elämänjärjestys muuttuu, kun yhtäkkiä tärkein asia elämässä onkin toisesta huolehtiminen. Tuollainen "äitiys muutti minut" -keskustelu aiheuttaa vaan helposti sellaisen asetelman, että paremmassa joukossa ovat äidit ja vähän huonommassa joukossa lapsettomat, joiden ei ole tarvinnut muuttaa arvojaan. Olisikin mielenkiintoista nähdä, miten äidiksi tuleminen vaikuttaisi minuun, sillä mielestäni arvomaailmani on jo nyt kohdillaan ja osaan nauttia tästä hetkestä sekä pyytää anteeksi.

Toivon rippeitä

Soittivat tänään lääkäristä. Verikoekin oli negatiivinen, mikä nyt ei yllättänyt. Positiivista on se, että yksi alkio oli saatu pakkaseen. Ja tänään alkoi menkat eli vajaan kuukauden päästä voin ilmoittautua seuraavaan siirtoon. Alkionsiirto tehdään lääkkeettömästi eli sitten vaan toivotaan, että tähdet ovat kohdillaan ja ovulaatio sattuu arkipäivälle ja alkio selviää sulatuksesta. Toivoa on.

Vittu mitä paskaa

Pahoittelut rujosta lauseesta otsikossa, mutta se on tällä hetkellä päällimmäinen tuntemukseni. Tein aamulla niin selvästi negatiivisen raskaustestin, että ei paljon jättänyt arvailujen varaan. Ihan älytöntä, mutta testin tehtyäni lähdin labraan, koska se nyt kuuluu tähän prosessiin. Voivat sitten huomenna soittaa, että tulos oli negatiivinen.

Olin koko päivän liikkeellä, pienikin ajatus tämän asian suuntaan nosti kyyneleet silmiin, joten yritin keskittyä muuhun. Illaksi piti lähteä vielä harrastuksen pariin, mutta en vaan kyennyt enää kokoamaan itseäni. En tiedä uskoinko enää lähipäivinä, että voisin oikeasti olla raskaana, mutta kyllähän tämä nyt romuttaa koko puolentoista kuukauden toivomisen. Huomenna kuulen, onko kaikki se raha ja vaiva mennyt täysin hukkaan vai olisiko joku lopuista alkioista saatu pakkaseen.