Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella vol. 2

Vajaa vuosi sitten bloggasin ajatuksia samalla otsikolla. Tänä iltana tämä ajatus pyörii taas  mielessä.

Viikko sitten kävin lääkärissä ultrattavana ja aloitin ovulaatiotestauksen. Ei mitään. Tiistaina kävin uudelleen ultrattavana ja samalla jatkoin koko viikon ovulaatiotestejä, joista tuli tänään positiivinen tulos. Soitto lääkäriin ja aika pakastealkion siirtoon keskiviikkoiltapäivälle. Samana päivänä kuulen aamupäivällä, jos jotain muutoksia tulee.

Illalla tapasin ystävää ja kuulin, että hän joka on ollut nykyisen miehensä kanssa neljä kuukautta, on nyt raskaana. Niin mitä helvettiä tästä kaikesta pitäisi ajatella?! Hajosin täysin ja aloin itkemään ja sanoin että en vaan pysty nyt muuhun. Ihanasti hän kyllä ymmärsi mutta sekin on ihan päin helvettiä että hän, joka on raskaana ei saa onnnitteluja vaan lohduttaa mua.

Toivon, että kuten aikaisemminkin, niin huomenna asia näyttäytyy uudessa valossa. Mä vaan vihaan raskausuutisia!!!

Toivon rippeitä

Soittivat tänään lääkäristä. Verikoekin oli negatiivinen, mikä nyt ei yllättänyt. Positiivista on se, että yksi alkio oli saatu pakkaseen. Ja tänään alkoi menkat eli vajaan kuukauden päästä voin ilmoittautua seuraavaan siirtoon. Alkionsiirto tehdään lääkkeettömästi eli sitten vaan toivotaan, että tähdet ovat kohdillaan ja ovulaatio sattuu arkipäivälle ja alkio selviää sulatuksesta. Toivoa on.

Odotustila 3

Naistenklinikan odotustila kolmessa on jännä tunnelma. Kaikki tietää mitä varten siellä ollaan ja itse ainakin mietin, että ai tuokin on samassa tilanteessa. Silti kukaan ei sano mitään, ei juuri edes katso toisiinsa. Muutenkin on usein hiiren hiljaista, kuin odottaisimme tuomiolle menoa.

Tänään käytiin allekirjoittamassa hoitosuostumukset IVF-hoitoja varten. Ensi viikolla aloitan synarelakuurin ja punktiota on kaavailtu syyskuun puolivälin jälkeiselle viikolle. Ei tätä oikein vielä ymmärrä, ehkä ihan hyvä niin. Palanen kerrallaan, positiivista mielialaa ylläpitäen. Toivon, että lokakuussa voisin kertoa olevani raskaana, vaikka ajatus siitä tuntuu täysin absurdilta.

Taukokuulumisia

Tämä on niin totta. Lapsettomuuden kanssa joutuu olemaan vahva, mutta silti suurella osalla ei ole mitään hajua tästä vahvuudesta.

Lapsettomuuskuvioiden kanssa olen ollut ihanasti "tauolla". Toki mietin asiaa varmasti päivittäin, mutta ehkä ajatukset eivät ole niin tuskaisia ja siitä tulee tauon tunne. Tällä viikolla käytiin IVF-suunnittelukäynnillä. Elokuussa aloitellaan ja syyskuussa varmaan olisi toimenpiteiden aika. Ihanaa kun tämä asia etenee.

Huvittavaa, kun lääkäri huikkasi vielä käynnin lopuksi, että "loppuviikosta kannattaa lempeäharrastaa, jos näitä hoitoja ei vaikka tarvitakaan". Just joo, en oikein jaksa uskoa että raskaus alkaisi yhtäkkiä 4,5 vuoden jälkeen hoitojen kynnyksellä.

Mitähän tästä vielä seuraa

Tässä IVF-hoitoja odotellessa tulee mietittyä kaikenlaista. Tähän asti olen ollut hyvin toiveikas. Kun päätimme lähteä hoitoihin, ajattelin, että eihän sitä tiedä vaikka ensimmäisellä kerralla tärppäisi. Kun inseminaatio toisensa jälkeen kuitenkin osoittautui tuloksettomaksi, ajattelin, että eipä niiden onnistumisprosentti kovin huima olekaan. IVF-hoidoilla mahdollisuudet on paremmat, ehkä onnistumme heti ekalla kun ei meissä mitään vikaakaan pitäisi olla.

Nyt olen kuitenkin tajunnut, että eihän sitä tiedä. Onhan meille tehty perustutkimukset, mutta jos munasoluissa tai hedelmöittymisessä ylipäätään olisi jotain ongelmia, niin tämähän on juuri se kohta missä se se kävisi ilmi. Ehkä nämä ajatukset on osa henkistä valmistautumista aikaisintaan loppukesästä alkaviin hoitoihin. Kyllä tässä vielä kuitenkin kovin toiveikkaita ollaan. Jospa lapsettomuutemme viisivuotispäivänä loppuvuodesta olisin jo raskaana.

Katse eteenpäin

Tällä kertaa hoidon epäonnistumisen jälkeen kesti aiempaa kauemmin koota itseni. Päästyäni yli suurimmasta harmituksesta, huomasin olleeni koko viime viikon todella surullinen. Saatoin alkaa itkemään asiaa ajatellessani ja se pyöri päässäni jatkuvasti. Nyt alkaa pikku hiljaa tasoittua. Olen jo tehnyt suunnitelmia keväälle ja kesälle ja tuntuu hyvältä tehdä niitä kun ei tarvitse ajatella, että "jos olenkin raskaana". Osa näistä asioista olisi siis siinä tapauksessa pois suljettuja.

Viime viikolla soittivat myös lääkäristä, että miten hoidossa kävi. Nyt olemme sitten IVF- jonossa ja tänään tuli kutsu suunnittelukäynnille heinäkuussa. Yritän olla ajattelematta asiaa sen pidemmälle, että milloin hoito sitten todella aloitettaisiin. Kesän sulut saattavat viivästyttää hommaa tuossa vaiheessa ja onhan myös mahdotonta tietää, että osuuko käynnit juuri arkipäiville. Yritän asennoitua siihen, että se saattaa mennä tuosta vielä jonkin verran pidemmälle.

En ole hirveän tarkasti tutustunut IVF-hoitoihin tähän mennessä. Jonkinlainen käsitys hoidon kulusta on ollut ja nyt kutsukirjeen mukana tuli selvitys jonka lukaisin läpi. Vähän jännittää niihin hoitoihin lähteminen, koska IVF on kuitenkin monella tavalla vaativampaa kuin mitä ovulaation iduktio ja inseminaatio ovat tähän mennessä olleet. Toisaalta taas onnistumismahdollisuudetkin ovat huomattavasti paremmat, joten toivoa on. Saapahan tässä välissä pitää taukoa lääkärissä juoksemisesta, kuukautisten odottelusta ja hormoneiden piikittelystä, aikataulutuksesta ja pettymyksestä. Yritän ottaa tästä ajasta ilon irti!

Kolmas kerta toden sanoo?

Pistelyt on pistelty tältä erää ja inseminaatio tehty. Parin päivän päästä aloitan vielä Lugesteronin käytön ja sitten vain odotellaan. Lugesteronia en ole ennen käyttänyt. Nyt lääkäri kirjoitti sitä, koska viimeksi IUI:n jälkeen kierto jäi hieman lyhyeksi.

Mieli on yllättävän rauhallinen tällä hetkellä. Liekö sillä vaikutusta, että oli hoidon lopputulos mikä tahansa, tuntuu se tavallaan helpottavalta. Ihanaa olisi tehdä elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti. Jos näin ei kuitenkaan käy, voin asennoitua hoitotaukoon ja tehdä toisenlaisia suunnitelmia keväälle ja kesälle.

Olo on kuitenkin toiveikas <3