Vittu mitä paskaa

Pahoittelut rujosta lauseesta otsikossa, mutta se on tällä hetkellä päällimmäinen tuntemukseni. Tein aamulla niin selvästi negatiivisen raskaustestin, että ei paljon jättänyt arvailujen varaan. Ihan älytöntä, mutta testin tehtyäni lähdin labraan, koska se nyt kuuluu tähän prosessiin. Voivat sitten huomenna soittaa, että tulos oli negatiivinen.

Olin koko päivän liikkeellä, pienikin ajatus tämän asian suuntaan nosti kyyneleet silmiin, joten yritin keskittyä muuhun. Illaksi piti lähteä vielä harrastuksen pariin, mutta en vaan kyennyt enää kokoamaan itseäni. En tiedä uskoinko enää lähipäivinä, että voisin oikeasti olla raskaana, mutta kyllähän tämä nyt romuttaa koko puolentoista kuukauden toivomisen. Huomenna kuulen, onko kaikki se raha ja vaiva mennyt täysin hukkaan vai olisiko joku lopuista alkioista saatu pakkaseen.

Olenko vahva?

Olen hemmetin ylpeä itsestäni, kuinka olen käsitellyt tätä lapsettomuuttamme: olen osannut puhua asiasta mutta en ole myöskään laittanut muuta elämää pauselle vaan elänyt sitä eteenpäin. Moni ihminen ajattelee minun olevan vahva ja ehkä sitä olenkin.

Kuitenkin mietin, että mitä jos tässä vielä tulee takapakkeja? Jos IVF ei onnistukaan tai jos selviää jotain mikä tuhoaa kaikki vauvahaaveet? Olisinko sittenkin vielä vahva vai olenko käyttänyt kaikki itseni tsempaamisen taidot tässä melkein viiden vuoden lapsihaaveiden  aikana?

Katse eteenpäin

Tällä kertaa hoidon epäonnistumisen jälkeen kesti aiempaa kauemmin koota itseni. Päästyäni yli suurimmasta harmituksesta, huomasin olleeni koko viime viikon todella surullinen. Saatoin alkaa itkemään asiaa ajatellessani ja se pyöri päässäni jatkuvasti. Nyt alkaa pikku hiljaa tasoittua. Olen jo tehnyt suunnitelmia keväälle ja kesälle ja tuntuu hyvältä tehdä niitä kun ei tarvitse ajatella, että "jos olenkin raskaana". Osa näistä asioista olisi siis siinä tapauksessa pois suljettuja.

Viime viikolla soittivat myös lääkäristä, että miten hoidossa kävi. Nyt olemme sitten IVF- jonossa ja tänään tuli kutsu suunnittelukäynnille heinäkuussa. Yritän olla ajattelematta asiaa sen pidemmälle, että milloin hoito sitten todella aloitettaisiin. Kesän sulut saattavat viivästyttää hommaa tuossa vaiheessa ja onhan myös mahdotonta tietää, että osuuko käynnit juuri arkipäiville. Yritän asennoitua siihen, että se saattaa mennä tuosta vielä jonkin verran pidemmälle.

En ole hirveän tarkasti tutustunut IVF-hoitoihin tähän mennessä. Jonkinlainen käsitys hoidon kulusta on ollut ja nyt kutsukirjeen mukana tuli selvitys jonka lukaisin läpi. Vähän jännittää niihin hoitoihin lähteminen, koska IVF on kuitenkin monella tavalla vaativampaa kuin mitä ovulaation iduktio ja inseminaatio ovat tähän mennessä olleet. Toisaalta taas onnistumismahdollisuudetkin ovat huomattavasti paremmat, joten toivoa on. Saapahan tässä välissä pitää taukoa lääkärissä juoksemisesta, kuukautisten odottelusta ja hormoneiden piikittelystä, aikataulutuksesta ja pettymyksestä. Yritän ottaa tästä ajasta ilon irti!

Mua vituttaa

"Mua vituttaa niin ankarasti

vituttaa aamusta iltaan

vituttaa, on kaikki turhaa

vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi

kierrän kriisiryhmänne kaukaa

älä tyrkytä minulle terapiaa

kaada lisää paskaa mun niskaan

Älä loihe mulle lausumaan

kauniita sanoja

älä saatana tule antamaan

mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa

anna olla aamusta iltaan

vitutus on otettava kokonaan

silloin kun vituttaa"

Menkat alkoi siis tänään. Oon kyllä tiennyt jo kolme päivää että näin tässä varmaan käy joten ei tullut suurena yllätyksenä. Tää biisi on soinut päässä nämä päivät. Luulin että oisin jo vittuuntunut tarpeeksi mutta tänään on kuitenkin itkettänyt ja tekisi vaan mieli kaivautua päiväksi piiloon muilta ihmisiltä. 

Ehkä huomenna sitä positiivisuutta taas.