Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella vol. 2

Vajaa vuosi sitten bloggasin ajatuksia samalla otsikolla. Tänä iltana tämä ajatus pyörii taas  mielessä.

Viikko sitten kävin lääkärissä ultrattavana ja aloitin ovulaatiotestauksen. Ei mitään. Tiistaina kävin uudelleen ultrattavana ja samalla jatkoin koko viikon ovulaatiotestejä, joista tuli tänään positiivinen tulos. Soitto lääkäriin ja aika pakastealkion siirtoon keskiviikkoiltapäivälle. Samana päivänä kuulen aamupäivällä, jos jotain muutoksia tulee.

Illalla tapasin ystävää ja kuulin, että hän joka on ollut nykyisen miehensä kanssa neljä kuukautta, on nyt raskaana. Niin mitä helvettiä tästä kaikesta pitäisi ajatella?! Hajosin täysin ja aloin itkemään ja sanoin että en vaan pysty nyt muuhun. Ihanasti hän kyllä ymmärsi mutta sekin on ihan päin helvettiä että hän, joka on raskaana ei saa onnnitteluja vaan lohduttaa mua.

Toivon, että kuten aikaisemminkin, niin huomenna asia näyttäytyy uudessa valossa. Mä vaan vihaan raskausuutisia!!!

Välinpitämättömyys

Tänään kuulin tuttavan raskausuutisesta. Paikalla oli monia ihmisiä joten se, että en reagoinut mitenkään ei herättänyt minkäänlaista huomiota. Uutinen ei herättänyt juuri mitään tunteita, ainoa ajatus oli niinpä tietenkin. En todellakaan jaksa väkisin iloita ja onnitella muita raskausuutisista. On ihanaa huomata, että voin suhtautua asiaan välinpitämättömästi!

Tänään törmäsin myös aforismiin Sinulla on lupa tuntea niin kuin tunnet. 
Ehkä voisi olla myös Sinulla on lupa olla tuntematta. 

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella

Yksi tekee ovulaatiotestejä välttääkseen raskaaksi tulemisen -ja raskautuu silti.

Toinen on tehnyt nuorena kaksi aborttia ja vuosia myöhemmin tulee jälleen vahingossa raskaaksi -ja pitää lapsen vaikka uutinen ei olekaan aluksi mieluinen.

Kolmas tulee raskaaksi jos ei ensimmäisellä niin toisella yrittämällä.

Lapsia otetaan jatkuvasti huostaan ja sijoitetaan muualle asumaan, koska heidän biologiset vanhempansa eivät pysty huolehtimaan heistä.

Samaan aikaan minä olen aina tiennyt haluavani omia lapsia, viihtynyt lasten parissa, rakastanut helliä vauvoja. Mitä pitäisi ajatella siitä, että sellaista ei kuitenkaan minulle ole suotu, mutta jollekin muulle on joka ei kuitenkaan pysty huolehtimaan lapsestaan.

Olen tullut siihen tulokseen, että ELÄMÄ ON ABSURDIA. Ei ole mitään voimaa joka jakaisi reiluutta maailmassa. Asia on näin, ja kunkin on parhaansa mukaan yritettävä sopeutua omaan tilanteeseensa.

Joulu pulkassa

Joulu alkaa nyt olla vietetty. Mukavaa oli, näimme perheitämme ja lomailimme,  mutta jouluruokia lukuun ottamatta se ei paljon eronnut muusta ajanvietosta. Kummankaan sisaruksilla ei myöskään ole lapsia, joiden läsnäolo varmaan tekisi joulusta enemmän joulun. Tämä oli jo neljäs joulu, jolloin meillä OLISI VOINUT olla lapsi, vaan ei ole. Yllätyin tajutessani, että ensi jouluna meillä voisi hyvinkin olla vauva. Haave karkaa koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi, kun hoidot epäonnistuvat, joten tuntuu siltä kuin vuosi ei riittäisi. 

Kuulin tänään veljeltäni, että hänen viime kesänä naimisiin mennyt ystäväpariskuntansa saa alkuvuodesta lapsen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että heilläkin on onnistunut niin helposti! Tietenkään en voi asiaa varmaksi tietää. Tuntuu kuitenkin itsestä uskomattomalta, että joku voi tulla raskaaksi ensimmäisillä yrittämisillä. Nämä ovat niitä tilanteita, kun huomaa itsessään katkeruuden tunteita. Katkeruuden tunteita herättää myös se, että monet ystäväni, jotka ovat alkaneet "lapsentekopuuhiin" paljon meidän jälkeemme, ovat saaneet lapsen jo aikapäiviä sitten ja toiset heistä  jo kaksikin lasta. Tällaisista tunteista on vaikeaa puhua muille, mutta myönnän niiden läsnäolon täysin itselleni. Yksi syy blogin perustamiseen olikin se, että tänne voin kirjoittaa tunteistani sensuroimatta mitään. 

Nyt jään jännityksellä odottamaan, minä päivänä ensi viikolla kuukautiseni suvaitsevat alkaa, ja onnistuuko kolmas ja viimeinen ovulaation induktio tehdä tammikuussa. 

Ne raskausuutiset

Ihmettelinkin jo, kun koko syksyn on ollut niin hiljaista raskausuutisten suhteen. No, toissapäivänä sainkin kuulla kerralla kolme. Yksi onnellisista odottajista oli paikalla, muista keskusteltiin samassa yhteydessä. Nämä tilanteet ovat edelleen itselle vaikeita ja herättävät hyvin ristiriitaisia tunteita. En usko, että kukaan muu kuin lapsettomuuden kanssa kamppaileva voi täysin ymmärtää sitä myllerrystä. Lohduttavampia hetkiä on ollut, kun luin Anu Silfverbergin kirjoittamasata Äitikortti -kirjasta seuraavan tyylisen kuvauksen:

"Raskausuutisten kuuleminen tuntuu samalta, kuin joku vetäisi 

veitsellä rintasi auki ja sisälmyksesi valuisivat siihen paikkaan."

Kyllä! Juuri tuolta se tuntuu! Ja omaa olemista helpottaa kun kuulen, etten ole ainoa, joka elää tämän ristiriidan kanssa. Samallahan pitäisi yrittää esittää täysin normaalia ja ilmaista iloiseen sävyyn onnittelunsa tulevasta perheenlisäyksestä. Vaikka kuinka olen yrittänyt ja yritän hyväksyä omat tunteeni, niin en voi välttyä tuntemasta myös huonoa omaa tuntoa. Toiselle ne hetket ovat kuitenkin maailman onnellisimpia, itselle kaikkein pahimpia. En toivo sitä, että muut ihmiset eivät lisääntyisi, mutta ehkä toivon mieluummin kuulevani raskausuutisista omassa rauhassa, jolloin voin vapaasti antaa kyynelten tulla. Yleensä totun ajatukseen päivässä tai parissa. 

Olen alkanut huomaamattani varautumaan tilanteisiin, jossa on mahdollista kuulla raskausuutisia. Kuuleminen on vähän helpompaa, jos on ehtinyt hieman asennoitua siihen. Usein ne pääsevät kuitenkin yllättämään.