lauantai 27. elokuuta 2016

Olenko vahva?

Olen hemmetin ylpeä itsestäni, kuinka olen käsitellyt tätä lapsettomuuttamme: olen osannut puhua asiasta mutta en ole myöskään laittanut muuta elämää pauselle vaan elänyt sitä eteenpäin. Moni ihminen ajattelee minun olevan vahva ja ehkä sitä olenkin.

Kuitenkin mietin, että mitä jos tässä vielä tulee takapakkeja? Jos IVF ei onnistukaan tai jos selviää jotain mikä tuhoaa kaikki vauvahaaveet? Olisinko sittenkin vielä vahva vai olenko käyttänyt kaikki itseni tsempaamisen taidot tässä melkein viiden vuoden lapsihaaveiden  aikana?

perjantai 19. elokuuta 2016

Odotustila 3

Naistenklinikan odotustila kolmessa on jännä tunnelma. Kaikki tietää mitä varten siellä ollaan ja itse ainakin mietin, että ai tuokin on samassa tilanteessa. Silti kukaan ei sano mitään, ei juuri edes katso toisiinsa. Muutenkin on usein hiiren hiljaista, kuin odottaisimme tuomiolle menoa.

Tänään käytiin allekirjoittamassa hoitosuostumukset IVF-hoitoja varten. Ensi viikolla aloitan synarelakuurin ja punktiota on kaavailtu syyskuun puolivälin jälkeiselle viikolle. Ei tätä oikein vielä ymmärrä, ehkä ihan hyvä niin. Palanen kerrallaan, positiivista mielialaa ylläpitäen. Toivon, että lokakuussa voisin kertoa olevani raskaana, vaikka ajatus siitä tuntuu täysin absurdilta.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Pömppömaha

Sellainen tuossa vyötärön seudulla tuntuu vain kasvavan. Ja koska sillä ei ole mitään tekemistä jälkikasvun kanssa, pelkään tässä kuussa olevia sukulaisen häitä. Onhan tuota jenkkakahvaosastoa myös, mutta halutessaan voisi helposti ajatella minun olevan raskaana.

Sovitin tässä eräänä iltana kaapissa olevia mekkoja päälleni, mutta kaikissa tuntuu olevan sama efekti. Pitänee pitää alkoholijuoma koko ajan kädessäni ja ehkä varmuuden vuoksi riipaistava känni niin ei jää tilaa kyselyille.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Maailman paras äiti

Meillä töissä on kahvihuoneessa muki, jossa lukee "maailman paras äiti". En pysty juomaan siitä. Varmaan jos se olisi ainoa puhdas muki jäljellä, tiskaisin mieluummin uuden.

Nämä on näitä jokapäiväisiä pieniä muistutuksia siitä, että omasta elämästä puuttuu jotain mitä siihen kaipaisi kipeästi.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Taukokuulumisia



Tämä on niin totta. Lapsettomuuden kanssa joutuu olemaan vahva, mutta silti suurella osalla ei ole mitään hajua tästä vahvuudesta.

Lapsettomuuskuvioiden kanssa olen ollut ihanasti "tauolla". Toki mietin asiaa varmasti päivittäin, mutta ehkä ajatukset eivät ole niin tuskaisia ja siitä tulee tauon tunne. Tällä viikolla käytiin IVF-suunnittelukäynnillä. Elokuussa aloitellaan ja syyskuussa varmaan olisi toimenpiteiden aika. Ihanaa kun tämä asia etenee.

Huvittavaa, kun lääkäri huikkasi vielä käynnin lopuksi, että "loppuviikosta kannattaa lempeäharrastaa, jos näitä hoitoja ei vaikka tarvitakaan". Just joo, en oikein jaksa uskoa että raskaus alkaisi yhtäkkiä 4,5 vuoden jälkeen hoitojen kynnyksellä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tunteellinen päivä

Voimauttava valokuva -sivusto facebookissa toivotti tänään:

"Valkovuokkojen tuoksuista äitienpäivää kaikille Maailman ihanimmille äideille sekä niille, jotka kaipaisivat olla jonkun äitejä!"

Tämä kosketti minua kovasti, joku muisti minuakin ❤

En ole koskaan näiden lapsettomuusvuosien aikana kokenut äitienpäivää raskaana enkä myöskään ole viettänyt lapsettomien lauantaita.

Tänään olen kuitenkin surullinen. Matkustan junassa kotiin päin itkua pidätellen ja odotan että pääsen vetäytymään omiin oloihini. Ehkä pysyn poissa facebookista loppupäivän jotten näe ihmisten hehkutusta lapsistaan.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Tauko

Tämä tauko ensimmäisen hoitorykelmän päätteeksi on tuntunut aivan mielettömän hyvältä. En olisi uskonut, että voisin päästä näin irti lapsettomuusajatuksista. Irti pääseminen ei toki tarkoita sitä etteikö asia pyörisi mielessä. Kyllähän se pyörii mutta ehkei sitten jatkuvasti ja ajatukset eivät ole niin raskaita. Jotenkin on vaan kevyempi olla. Eihän tässä ole tullut juuri seurattua kuukautiskieroakaan, lapsen tekeminen on nyt todella ripustettu naulaan odottamaan heinäkuista lääkärikäyntiä.