Maailman paras äiti

Meillä töissä on kahvihuoneessa muki, jossa lukee "maailman paras äiti". En pysty juomaan siitä. Varmaan jos se olisi ainoa puhdas muki jäljellä, tiskaisin mieluummin uuden.

Nämä on näitä jokapäiväisiä pieniä muistutuksia siitä, että omasta elämästä puuttuu jotain mitä siihen kaipaisi kipeästi.

Taukokuulumisia

Tämä on niin totta. Lapsettomuuden kanssa joutuu olemaan vahva, mutta silti suurella osalla ei ole mitään hajua tästä vahvuudesta.

Lapsettomuuskuvioiden kanssa olen ollut ihanasti "tauolla". Toki mietin asiaa varmasti päivittäin, mutta ehkä ajatukset eivät ole niin tuskaisia ja siitä tulee tauon tunne. Tällä viikolla käytiin IVF-suunnittelukäynnillä. Elokuussa aloitellaan ja syyskuussa varmaan olisi toimenpiteiden aika. Ihanaa kun tämä asia etenee.

Huvittavaa, kun lääkäri huikkasi vielä käynnin lopuksi, että "loppuviikosta kannattaa lempeäharrastaa, jos näitä hoitoja ei vaikka tarvitakaan". Just joo, en oikein jaksa uskoa että raskaus alkaisi yhtäkkiä 4,5 vuoden jälkeen hoitojen kynnyksellä.

Tunteellinen päivä

Voimauttava valokuva -sivusto facebookissa toivotti tänään:

"Valkovuokkojen tuoksuista äitienpäivää kaikille Maailman ihanimmille äideille sekä niille, jotka kaipaisivat olla jonkun äitejä!"

Tämä kosketti minua kovasti, joku muisti minuakin ❤

En ole koskaan näiden lapsettomuusvuosien aikana kokenut äitienpäivää raskaana enkä myöskään ole viettänyt lapsettomien lauantaita.

Tänään olen kuitenkin surullinen. Matkustan junassa kotiin päin itkua pidätellen ja odotan että pääsen vetäytymään omiin oloihini. Ehkä pysyn poissa facebookista loppupäivän jotten näe ihmisten hehkutusta lapsistaan.

Tauko

Tämä tauko ensimmäisen hoitorykelmän päätteeksi on tuntunut aivan mielettömän hyvältä. En olisi uskonut, että voisin päästä näin irti lapsettomuusajatuksista. Irti pääseminen ei toki tarkoita sitä etteikö asia pyörisi mielessä. Kyllähän se pyörii mutta ehkei sitten jatkuvasti ja ajatukset eivät ole niin raskaita. Jotenkin on vaan kevyempi olla. Eihän tässä ole tullut juuri seurattua kuukautiskieroakaan, lapsen tekeminen on nyt todella ripustettu naulaan odottamaan heinäkuista lääkärikäyntiä.

Onnellisuusprojekti 4/12

Tässä sitä huomaa, kuinka lyhyt aika kuukausi on... Onnellisuusprojektini näyttää päivittyvän vähän viiveellä, nytkin mennään jo puolessa kuussa. Mikäli tätä blogia ei olisi, asia olisi varmaan jo unohtunut :D

Maaliskuussa lupasin:

OPETELLA UUDEN KÄDENTAIDON
Ja sen tein. No, tavallaan. Teen paljon käsitöitä, mutta olen laiska opettelemaan uutta. Haaveilen aina kirjoneuletekniikan hallitsemisesta, mutta ajattelen että en osaa. Nyt kuitenkin tartuin toimeen. En nyt siis varsinaisesti opetellut aivan uutta taitoa, koska olen ennenkin tehnyt niitä. Nyt kuitenkin onnistuin aika hyvin ja siitä tuli todella hyvä fiilis! Siinä siis syy miksi pitäisi välillä jaksaa opetella uutta!

TYÖSKENNELLÄ FIKSUSTI
Olen oikeasti työskennellyt fiksummin. Olen tehnyt etukäteen suunnitelmaa mitä esimerkiksi tiettynä päivänä haluan saada tehtyä ja saanut näin enemmän aikaan.

NAUTTIA NYT
Täytyy myöntää, että tämä asia on unohtunut täysi kevätkiireissä... Yritys jatkuu.

HUHTIKUUSSA aion

LAULAA AAMUISIN
Koska se piristää.

VENYTELLÄ PÄIVITTÄIN

Näillä mennään huhtikuu.

Mitähän tästä vielä seuraa

Tässä IVF-hoitoja odotellessa tulee mietittyä kaikenlaista. Tähän asti olen ollut hyvin toiveikas. Kun päätimme lähteä hoitoihin, ajattelin, että eihän sitä tiedä vaikka ensimmäisellä kerralla tärppäisi. Kun inseminaatio toisensa jälkeen kuitenkin osoittautui tuloksettomaksi, ajattelin, että eipä niiden onnistumisprosentti kovin huima olekaan. IVF-hoidoilla mahdollisuudet on paremmat, ehkä onnistumme heti ekalla kun ei meissä mitään vikaakaan pitäisi olla.

Nyt olen kuitenkin tajunnut, että eihän sitä tiedä. Onhan meille tehty perustutkimukset, mutta jos munasoluissa tai hedelmöittymisessä ylipäätään olisi jotain ongelmia, niin tämähän on juuri se kohta missä se se kävisi ilmi. Ehkä nämä ajatukset on osa henkistä valmistautumista aikaisintaan loppukesästä alkaviin hoitoihin. Kyllä tässä vielä kuitenkin kovin toiveikkaita ollaan. Jospa lapsettomuutemme viisivuotispäivänä loppuvuodesta olisin jo raskaana.

Osuvat sanat

"You see the smile that's on my mouth

It's hiding the words that don't come out

And all of my friends who think that I'm blessed

They don't know my head is a mess

No they don't know who I really am

And they don't know what I've been through

Like you do, and I was made for you"

Joitakin viikkoja sitten nämä sanat kolahtivat. Olen ollut hyvin avoin lapsettomuutemme kanssa, puhun siitä paljon ystävieni kanssa ja olen myös kertonut perheelleni ja kavereilleni. Mutta kaikille ei mitenkään voi kertoa. Vaikka haluaisinkin, että mahdollisimman moni tietää, koska se tuo minulle helpotusta, ei se ole mahdollista. Tämä juuri minua välillä tuskastuttaa. Että ne ei kaikkein läheisimmät ihmiset katselevat elämääni ja miettivät, että se näyttää mukavalta ja helpolta. Ja heillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaisia tunteita käyn läpi ja kuinka paljon asiaa käsittelen, jotta pystyn pitämään itseni kasassa sitten, kun joku taas kertoo iloisena raskausuutisistaan.

Huomenna on taas edessä tilanne, jossa oma suruni varmasti nousee pintaan, mutta joudun vain vetäisemään hymyn pintaan ja olemaan kuin mitään surua ei olisikaan.